tiistai 24. kesäkuuta 2014

Paratiisi

13.päivä lähdettiin viideksi päiväksi Sansibarille. Voi vitsi mikä paratiisi! Niin niin kauniita arabityylisiä rakennuksia ja pikkukujia, turkoosi meri ja valkeet hiekkarannat. Oli kyllä ihan mahtavat viisi päivää!




Perjantaina käytiin Prison Islandilla ihmettelemässä kilpikonnia ja meren keskellä olevaa hiekkasärkkää, joka peittyy kokonaan piiloon nousuveden tullessa. Se hiekkasärkkä oli jotain ihan uskomattoman kaunista. Kaistale hiekkaa keskellä turkoosia merta. Snorklasin ensimmäisen kerran elämässäni ja näin koralleja. Oli aika jännittävää kun oltiin syömässä lounasta ja vesi alko olla jo kolmen metrin päässä ruokapaikasta. Piti kiirehtiä takaisin veneeseen.


Hiekkäsärkällä


Osa kilpikonnista oli melkein 200-vuotiaita ja toooosi isoja. Ikä oli kirjoitettu sinisellä kuoreen.



Mentiin yöksi Kendwa Rocks nimiseen paikkaan, joka oli ehkä puolentoista tunnin ajomatkan päässä Stone Townista. Seuraavana päivänä siellä oli Full Moon -juhlat. Ennen juhlia käytiin veneajelulla ihastelemassa auringonlaskua ja löhöiltiin rannalla. Sunnuntaina suunnattiin Art in Tanzanian Sansibarin vapaaehtoistalolle, joka on noin vartin ajomatkan päässä Stone Townista. Käytiin myös iltatorilla testaamassa paikallisia erikoisuuksia ja elokuvafestareilla katsomassa pari elokuvaa. Oli aika hauska kun joka kerta kun elokuvassa oli seksikohtaus, valkokangas pimeni ja ihmiset huusivat ja vislasivat. :D


Veneajelu Kendwa Rocksilla


Kokki Zanzibar pizzan teossa iltatorilla

Maanantaina luvassa oli tutustuminen mausteviljelmälle. Oli kyllä tosi mielenkiintosta! Suosittelen käymään jos joskus on mahdollisuus. Sain esim. tietää, että Vicks tehdään kanelipuun juuresta ja itse juuri haiseekin ihan Vicksille. :D Saatiin maistella ja haistella vaikka mitä. Loppupäivän kiertelimme ostoksilla.


Mr. Spice ja kaakaopuu


Tiistaina mentiin taas Stone Towniin ostoksille. Mulla oli akku vähissä puhelimessa. Ja tietenki eksyin muista. :D Oltiin yhessä kaupassa ja sanoin, että käväsen tuossa viereisessä mekkokaupassa. Kun sitte tulin takasin, en enää löytäny ketään, vaikka tosiasiassa kaverit olikin ollu koko ajan jossain niistä kaupoista. En vaan ollu huomannu, koska osa niistä kaupoista on tosi pimeitä sisältä. Yritin soittaa, mutta en saanu kehenkään yhteyttä. Sitten loppu akku. :D Mulla oli Amyn järkkärikamera kaulassa, älypuhelin käessä ja paksu nippu rahaa ostoksia varten lompakossa. Jes, hyvä minä. :D Oon yksin sokkeloisessa kaupungissa ja mulla ei oo hajuakaan miten löydän täältä muut. Aattelin vaan, että okei, älä näytä eksyneeltä.




Noh sitten lähin suunnistamaan kohti kalatoria, koska meillä oli puhe mennä seuraavaksi sinne ja aattelin, että ehkä muut meni eeltä ja luuli, että tuun perässä. Eräs paikallinen mies onneks ystävällisesti opasti sinne kun oli menossa samaan suuntaan ja yritti auttaa kavereitteni etsimisessä. Muita ei kuitenkaan näkyny ja apua tarjoavien miesten määrän perusteella aloin näyttää jo liian yksinäiseltä ja eksyneeltä, joten menin kertomaan tilanteestani kahdelle länsimaalaiselle naiselle, jotka seisoivat kalatorin kupeessa. Heidän paikallinen kaverinsa opasti minut ystävänsä puhelinliikkeelle, jossa sain ladata ilmaiseksi virtaa puhelimeeni ja pystyin soittamaan kavereilleni. Tämä myyjä sitten halusi vielä laittaa kaverinsa saattamaan minut apteekille, jossa oli tarkoitus tavata muut. Kyllä naurettiin kun vihdoin löysin heidät. Loppujen lopuksi en ollut eksyksissä kuin puoli tuntia, kiitos erittäin erittäin ystävällisten ihmisten. Muuten olisin varmaan seilaillut yksin ympäri kaupunkia puoli kolmeen asti, jolloin lauttamme oli tarkoitus lähteä takaisin Dariin.





Olin oikeastaan koko ajan pelkästään huvittunut tilanteesta, mikä oli aika uutta, koska normaalisti olisin varmaan hätääntynyt nopeasti. Oli vain sellainen tunne, että kaikki järjestyy. Ja koko tilanne tuntui vaan niin koomiselta. Pitihän se arvata, että jotain tapahtuu juuri minulle, ei uutta. :D Mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

torstai 5. kesäkuuta 2014

So many feelings but not enough words.

Huh kun aika rientää. Kolmas viikko kohta takana, mutta tuntuu, että oisin ollu täällä kauemmin. Tänne kirjottaminen tuntuu vaikeelta. Puhuttiin asiasta muitten tyttöjen kanssa, ja ongelma on se, että ei oikeen tiiä pitäskö kirjottaa siitä mitä teen täällä vai siitä miten koen sen kaiken mitä teen ja nään. Fiilisten kertominen kuulostaa helpolta, mutta onki loppujen lopuks yllättävän vaikeeta. Täällä kokee niin monenlaisia tunteita yhtäaikaa, mutta kun mietin miten niistä kerron, tuntuu, että kuulostan kliseiseltä, vaikka kaikki mitä koen on täällä totta. Esimerkiksi orpokodissa, jossa olen aamupäivisin, ei ole tällä hetkellä ruokaa lapsille. Silti ihmiset ovat iloisia ja heistä huokuu onni. Samaan aikaan koen itsekin onnellisuutta, mutta myös surua. Asioita on vaikea pukea sanoiksi. Niin kliseiseltä kun se kuulostaakin, niin tänne täytyy tulla itse ennen kuin voi ymmärtää täysin sen mitä ihmiset täällä kokee ja näkee. Mutta se siitä. :) Ripottelen tänne tekstin sekaan kuvia viime ja tältä viikolta.


Muistipelin pelailua Bunjussa


Eric opetuspuuhissa


Viime viikko hurahti Bunjun ja Kunduchin orpokodeissa opettaen ja leikkien. Melkein joka ilta ruuan jälkeen istuttiin iltaa lähibaarissa Fanta Passion-limsoja (<3!) lipitellen. Loppuviikosta käytiin illalla syömässä Rudy's Farm nimisessä paikassa, koska oli Charlotten viimenen ilta täällä. Perjantaina Mechak, paikallinen kaverimme, kutsui meidät mukaansa ystävänsä synttärijuhliin. Lauantaina taas olimme toisen paikallisen kaverimme Adamin vanhempien juhlissa, kävimme rannalla ja klubilla ja sunnuntai meni rentoillessa.

Ylhäältä vasemmalta Amy, Alfred Mechak, Anni, Kathleen, Johnsson, Helen ja minä
Viime viikolla tänne tuli kaksi suomalaista. Muut vapaaehtoistyöntekijät on Kanadasta, Englannista, Tanskasta ja Yhdysvalloista. Ihan loisto porukkaa. Tämä viikko on ollu oikeen mukava. Kaksi yhdysvaltalaista lääkäriopiskelijaa, Andy ja Cody teki keskiviikkona terveystarkastuksia Bunjun orpokodin väelle. Suurin osa lapsista voi hyvin, mutta osalla oli ollut matala veren happipitoisuus. Pojat sanoivat käyvänsä orpokodissa uudestaan ja jos tilanne ei ole parantunut, lapset viedään tarkempiin tutkimuksiin. Oon niin iloinen, että Andy ja Cody on täällä auttamassa. :) Päivän päätteeksi otettiin yhteiskuvia ja lapset laulo meille. Oli vaikee piätellä itkua, koska se oli niin koskettavaa.

Andy ja Cody tekemässä terveystarkastuksia






Mendrada voi päivä päivältä paremmin. :)) Tyttö on selvästi eloisampi kuin 2 viikkoa sitten.

Anni toi Bunjuun hyppunarun :)


Jonas, ihana ADHD vekara <3 Jonas sai pienenä napanuoran katkaisun yhteydessä infektion, joka levisi aivoihin. Luultavasti tästä syystä pojalla on käyttäymishäiriöitä.

Tyttöjen kanssa paikallisen tanssin opettelua

Neema Kunduchin orpokodista


Pikku rumpali Kunduchissa

Torstaina olin orpokodin lisäksi HIV-seminaarissa, jossa kerroimme nuorille mitä HIV on jne. Materiaali on valmiina, joten ei tarvinnut kun lukea ja Mechak käänsi puheemme swahiliksi. Tapasin myös Sifan, joka on perustanut Bunjun orpokodin. Paikan virallinen nimi on Sifa Group Foundation. Hän kertoi, että tilat ovat liian pienet ja rahaa ruokaan ei ole tarpeeksi. Kuten jo aiemmin kerroin, tälläkin hetkellä ruoka on loppu lauantaihin saakka kunnes paikalliset taas lahjoittavat riisiä.



Yhteiskuva Bunjussa
Orpokoti tarvitsee siis jonkun sponsoroimaan toimintaansa. Suuremmille tiloille on todella suuri tarve, koska kaikki lapset eivät mahdu nykyisiin tiloihin. Sifa itse antaa rahaa omasta palkastaan ja lisäksi hän saa rahaa ystäviltään. Aiomme kehitellä jotain Kathleenin kanssa, jotta orpokodista kuulisi useampi ihminen ja se saisi sponsorin. Aiomme luultavasti myös järjestää keräyksen. Siispä, jos keräys mahdollistuu, olisitteko halukkaita lahjottamaan rahaa orpokodille? :) Lahjoitettavan summan ei tartte todellakaan olla suuri, esim. euro per henkilö auttaa jo paljon jos saamme suuren joukon ihmisiä osallistumaan. Kuten täällä on tapana sanoa, TIA= This is Africa, mutta silti. Tarve on yksinkertaisille asioille, jotka meille ovat itsestäänselvyyksiä, mutta joihin täällä ihmisillä ei vain ole yksinkertaisesti rahaa.