Kuulumisia ekan viikon jälkeen

Reilu viikko takana ja arkeen päästy kiinni alun sopeutumisvaikeuksien jälkeen. Päivät täällä menee tosi nopeesti ja elo on lepposaa. Tanskalaiset lähti, joten vaihdoin huonetta. Nyt olen kahden englantilaisen ja yhden kanadalaisen kanssa samassa huoneessa. Vapaa-aikani vietän heidän kanssaan. Useimpina päivinä olemme menneet paikalliselle rannalle.

Tiistaina aloitin Bunjun orpokodissa. Oon siellä ma-pe aamupäivät seuraavat neljä viikkoa. Orpokodissa on n. 30 lasta, joista osalla vanhemmat ovat jo kuolleet ja osalla vanhemmat ei pysty huolehtimaan lapsistaan. Art in Tanzania aloitti orpokodin sponsoroimisen kaksi vuotta sitten ja itse orpokoti on perustettu n. 5 vuotta sitten. Ruoka tulee lahjoituksina paikallisilta, mutta suurin osa ruuasta on riisiä. Vihanneksia lapset saavat noin kaksi kertaa viikossa. Orpokodin lapset jättävät kun ovat käyneet koulun eli noin 20-22-vuotiaina. Koulunkäynti maksaa n. 2000 shillinkiä per päivä. Yksi Art in Tanzanian entisistä työntekijöistä on maksanut koulunkäynnin vanhemmille lapsille.

Orpokodissa nuorimpia lapsia (3-12v) lapsia opettaa 22-vuotias Eric. Hän työskentelee vapaaehtoisena. Ihan uskomattoman hienoo, koska Eric voisi olla töissä jossain muuallakin, tai opiskelemassa itsekin. :)

Eric

Käyn Bunjussa huonekaverini Kathleenin kanssa. Tälle viikolle olemme tehneet opetussuunnitelman, jonka toteuttamisessa Eric auttaa meitä. Opetus on haastavaa, koska tilat ovat pienet, lapsia on paljon ja ikähaarukka on suuri. Lisäksi lapsilla ei ole kunnon kouluvälineitä. Olin järkyttynyt kun menin orpokotiin tiistaina ensimmäisen kerran, koska kaikilla lapsilla ei ollut tunnilla edes kyniä. Olen niin iloinen, että otin mukaani kyniä, kumeja ja terottimia, jotka Laura (KIITOS!!! :)) lahjotti. On niin tärkeetä saada nämä ihanat lapset oppimaan englantia. Vanhimmat lapsista osaavat vain muutaman sanan ja nuorimmat eivät sitäkään.

Viime viikolla veimme myös erään orpokodin lapsista lääkäriin. Tytön nimi on Mendrada ja hänen äitinsä on töissä orpokodissa. Mendrada on ollut kipeänä jo kuukauden, mutta äiti ei ole voinut viedä häntä lääkäriin, koska hänellä ei ole rahaa. Kun kuulimme asiasta päätimme Kathleenin (huonekaverini, joka käy myös Bunjussa), että maksamme lääkärikäynnin ja lääkkeet (yht. 90 000 shillinkiä eli noin 20e molemmilta). Kumpikaan meistä ei olisi voinut antaa asian olla, koska emme olisi voineet katsoa vierestä kun tyttö kuolee. Ja 20 euroa on aika vähän ihmishengestä... Lääkärissä selvisi, että Mendrada kärsii aliravitsemuksesta, anemiasta ja malariasta. Kuten kuvasta näkyy, hän on todella aliravitun näköinen. Mutta nyt hän sai lääkkeet, joten toivotaan, että hän paranee pian.

Mendrada äitinsä sylissä

Bunjusta palaan takaisin talolle yhteen mennessä syömään lounaan. Iltapäivällä käyn toisessa orpokodissa tai opetan toisten kanssa HIV-projektissa talolla. En tiedä mikä Bunjussa kiehtoo, mutta en tiedä miten voin jättää sen paikan neljän viikon jälkeen. Jotain erityistä niissä lapsissa on, koska samaa en koe Kunduchin orpokodissa. :)

Perillä ollaan!

Täällä sitä ollaan ja hengissä vieläpä! :D Lennot meni yllättävän hyvin, vaikka panikoin etukäteen, että miten löydän oikeille porteille. Lensin siis Kpo-Hki-Tukholma-Addis Abeba-Dar es Salaam. Olotila vaihteli koko matkan ajan innostuksesta itkuun. Matkalla tuli kohdattua monta ystävällistä ihmistä. Darissa kentällä oli vastassa Art in Tanzanian työntekijä auton kanssa. 

Matka kentältä tänne Bahari Beachille tuntu pitkältä. En tiiä kauanko aikaa meni kun ei tullu kelloa katsottua. Ympärillä oli niin paljon kaikkee uutta ihmeteltävää. Liikenne oli melko sekavaa ja ihmisiä kulki tien yli ja autojen seassa miten sattui. Kaiken maailman kaupustelijoita kierteli pysähdyksissä olevien autojen ikkunoilla ja kerkesin kuulla ensimmäiset valkonaama huudotkin. Myös tienvarret oli täynnä kauppiaita. Ilma oli tukahduttavan kuuma. Matkalla näin asutusta alkeellisista hökkeleistä korkeilla muureilla aidattuihin hienoihin kivitaloihin. Aluksi pidin laukkua sylissäni, mutta kuski kehotti laskemaan sen piiloon, koska auton ikkunat olivat auki ja joku olisi voinut tulla repimään laukun sylistäni.

Hotellille päästyä olo oli sekava pitkän matkustamisen ja tuntemattoman ympäristön vuoksi. Majotuin samaan huoneeseen neljän tanskalaisen tytön kanssa. Mukavia tyyppejä. Tosin ovat lähdössä piakkoin. Kävin "suihkussa" ja vaihdoin hiestä märät vaatteet sekä purin tavarat. Kohta pääsee syömään! Tänään on luvassa myös erään työntekijän läksiäisjuhla. Täällä on jo ihan pilkko pimeetä!

"En varmasti lähe yksin sinne Afrikkaan!"

Niimpä niin. Noin sitä tuli vannottua vielä viime vuoden puolella. Lähtö olisi huomenna. Oon siis lähdössä kolmen kuukauden harjoitteluvaihtoon Tansaniaan Dar es Salaamiin. Paluu on 1.8. Tarkoituksena olisi tehdä Darissa 7 viikon perhehoitotyön harjoittelu ja kolme viikkoa gerontologisen hoitotyön harjoittelusta. Ensimmäisenä harjoittelupaikkana on kolmen viikon ajan orpokoti. Sen jälkeen olisi tarkoitus mennä HIV-projektiin viikoksi. Kolmas harjoittelupaikka olisi kahden viikon ajan sisätautiosasto ja viimeisenä on suunnitelmissa mennä neljäksi viikoksi synnytysvuodeosastolle. Harjottelupaikat ja majoituksen järjestää Art in Tanzania -järjestö, jonka vapaaehtoistyöntekijöiden hotellilla Dar es Salaamissa tulen asumaan seuraavat kolme kuukautta.

Tänne turisen sitten kuulumisia. Huomenna se siis alkaa, elämäni suurin seikkailu. Jännittää, pitäkää peukkuja! :D


Mut mihin kulkemassa ja mitä tulee vastaan tietää ja tuntee vasta, kun lakkaa kuulemasta mitä tietää luulevansa, muut puolest tai vastaan Seuraa mun kengänkärkii, matkaan vaan selvä järki En tarvii reitille edeltäjien kengänjälkii Enkä tääl pelkää kärsii, jos meinaa mennä läpi ja miksei mentäisi
(Siivet auki - Timi Lexikon)